Härkää sarvista

Ylämaan karjaa Matitalon tilalla

Viimeaikoina ollaan Satun kanssa voitettu itsemme lukemattomia kertoja. Meistä on tullut tosi paljon rohkeampia. Välillä ajattelen etten pelkää mitään. Olen niin rohkea. Saatiin kutsu vierailulle Matintalon tilalle Miettilään. Ei oltukaan yhtään niin rohkeita enää, kun tajuttiin millaisia eläimiä siellä on! Isoa karjaa. Tutustuttiin kuviin etukäteen, ne näyttävät ihan lepposilta, mutta härkä voi painaa 1000 kg. Aika jännittävää! Ja pelottavaa! Päätin kuitenkin ottaa härkää sarvista, no en ehkä ihan kirjaimellisesti...Voidaanhan katsoa niitä aidan takaa, tietysti. Kuka nyt niiden aitaukseen edes menisi?

Karjaa on tilalla tosi paljon. Yli 70. Ne on hienon näköisiä. Niillä on aika isot sarvet ja pitkä tukka. Aika söpöjä lehmiä siis.

Matintalon tila on luomutila joka tuottaa ylämaan karjan lihaa. Tilalla on myymälä, josta voi ostaa lihatuotteita suoraan tilalta. Myymälä on auki lauantaIsin ja muuten tilauksesta. Todella lähiruokaa. Ja karjalle syötetään vain omilta pelloilta luomua. Ihan mahtavaa. Nämä eläimet ovat onnellisia, ihan varmasti. Näkeehän sen.

Aikamoinen lehmä. Ja mitkä sarvet.

Nyt kun noi kaikki on tuolla vähän kauempana niin voin poseerata tässä aitauksen vieressä. Mut ota oikeesti nopeesti se kuva!

Eikä! Tuleeks toi nyt tänne?!

Tulihan se! Ja oikeastaan, siehän ootkin aika kiva. Vaikka ootkin ihan lähellä!

Ja osa on ihan pieniä vasikoita. Kuka näitä nyt voisi pelätä?

Joku saattaisi pelätä. Mutta minä en ainakaan pelkää. Kauniita ja kivanoloisia eläimiä. Aika isoja, mutta eihän se haittaa! Satu, ota nyt tää kamera... Ja nyt pitää löytää vain sopiva yksilö.

Tämä näyttää rauhalliselta. Ok, sen sarvi on katkennut, mutta onpahan katu-uskottava.

Ja niin mie sinne vaan menin, Nupun luokse! Nuppu on ihana, miun uusi eläinystävä.

 Lopuksi mentiin Matintalon tilan myymälään. Lähiruokaa oikeasti onnellisista eläimistä. Vähän ostettiinkin, tietysti. Saa nähdä milloin hennon syödä näitä. Vai pääsevätköhän nämäkin joulupukin matkaan?

Mitäköhän herkkuja näistä keksisi...

Suden ja myrskyn jälkiä - Osa 2

Lailan kanssa keräilemässä

Lähdettiin Satu, minä ja Laila Kaljusen lomamökkien maastoon. Ajatuksena keräillä luonnon antimia. Mitäköhän tälle kertaa löytyy. Mietittiin Satun kanssa. Laila ja Satu suunnittelivat meille sopivaa kulkureittiä. Kun minä löysin taas herkkusuulle sopivaa puuhaa.

Laila ja Satu suunnittelee meille sopivaa reittiä.

Taas marjoja marraskuussa! Suuhun vaan!

Laila kertoi että näitä kutsutaan myös Kraakuiksi. Variksenmarjoja taitaa oikeasti olla. Hyvältä maistui jokatapauksessa.

Hienonnäköisiä kääpiä. Jäin heti ihailemaan. Laila sanoi että latvasta laho, joten voin saada käävän.

No, laho oli ihan koko matkalta ja sainkin sitten kantaa tällaista pölliä!

Satu intoutui tutkimaan erilaisia sammal- ja jäkälä lajeja.

Luonto on täynnä erilaisia rikkauksia. Kauniita asioita joista voi tehdä vaikka ja mitä! Pitää kuitenkin muistaa, että ihan kaikkea ei saa kerätä ilman maanomistajan lupaa. Jokamiehenoikeuksiin ei nimittäin kuulu niin sanotuujen erikoisluonnontuotteiden kerääminen. Ja näitä ovat esimerkiksi paju, sammalet, jäkälät, tuohi, varvut ja kävyt. Ja jos luvan saakin, tai jos on itse maanomistaja kannattaa kerätä ne niin, ettei se vaikuta uusiutumiseen. Kannattaa nimittäin kunnioittaa luontoa. Se maksaa sen ihan varmasti takaisin.

Laila kertoi meille eri lajeista. Kuvassa karhunsammalta. Todella kaunista!

Satu ja päivän saalis!

Sitten nähtiin ison koiran jälki. Laila sanoi, että se on suden. Katsottiin Satun kanssa toisiamme, että ei varmana ole. Sehän on koiran jälki! Tai ehkä joku teki sen lusikalla! Vähän niinkuin leijonanjäljistäkin sanottiin, muka lusikalla tehtyjä. Ja pöh! Laila kuitenkin sanoi, että suden jälkiä ne on. Niitä on aika-ajoin täällä. Välillä ne häviävät kun tulee isompi vierailija. Paljasjalkainen sekin. Karhu. Ei oikein uskottu Satun kanssa. Susiko muka?

Tässä se tassunjälki on.

Siellä se on! Ihka oikea susihukka!

Laila lähetti minulle todistusaineistoa sudesta. No, susihan se. Ei näitä susia kuitenkaan kannata pelätä. Ne pelkäävät ihmistä ja pysyvät omissa oloissaan. Olihan se hienoa, nähdä suden jälki. Ja taitaa olla niin, ettei oltu vain miun mielestä erämaassa. Vaan ihan oikeasti erämaassa. Ja ihan lähellä kaupunkia. Mieletöntä!

Suden ja myrskyn jälkiä - Osa 1

sekä historian havinaa Kaljusen lomamökeillä

Myrskyn jälkeen on pouta sää.. No ei nyt ihan pouta, vähän harmaan pilvistä. Mutta aika ihana päivä lähteä vierailulle Kaljusen lomamökeille. Laila Kaljunen oli meitä vastassa. Olimme siis Laikossa. Hauskaa ja äärimmäisen ystävällisiä ihmisiä nämä Laikkolaiset. Varsinkin Laila. Laikosta sanotaankin :"Tarjolla ois Laikkoa, josta ei elämä kaikkoa. Hilpeä on mieli, murteena lupsakka Karjalan kieli. Kuulet sanat; mie ja sie, onko täällä onnen tie?" Kaljusen lomamökkejä on 3, kaikki on ihan rannassa ja todella rauhallisilla paikoilla, erämaassa. Ainakin minusta ne ovat ihan erämaassa.

Lomamökit on tunnelmallisia ja perinteisiä erämaamökkejä.

Satu osaa mennä jo tosi hyvin korkkareissa metsään!

Tämä mökin sauna sijaitsee ihanassa niemessä. Niemessä, missä ei ole mitään muuta. Paitsi tietysti se mökki.

Ihana tuuli.

Kaikkien mökkien ympärillä on paljon tilaa ja mukavaa maastoa. Ennen se maasto oli metsää. Sitten tuli Asta ja Veera myrskyt ja ne oli todella rajuja myrskyjä. Jännittävä tunne kun katsoo aukeaa. Tietää ettei se ole hakkuuaukea, vaan myrskyn jälkiä. Oikeesti luonto on tosi voimakas. Ja silti kaikki täällä näyttää niin kauniilta. Ja jotenkin tosi rauhalliselta ja turvalliselta.

Tässä oli ennen metsää. Sitten Asta ja Veera vei sen. Vaikuttavaa.

Laila esittelee rakasta löytöään.

Laila kertoi meille paljon tarinoita. Kerran hän löysi veden pohjasta tällaisen kauniin puun. Todella kauniin. Ja aika erikoisen. Mikäköhän se on ollut? Laila ei jäänyt miettimään vaan pyysi museoihmisen arvioimaan löytöään. Ja sitten selvisi, että se on joskus aikojen alussa ollut ase. Joku harppuuna tai semmonen.

Jotenkii tällei ne varmaan tällä on sit ampunu.

Sitten mentiin mökille sisään lämmittelemään. Laila oli tehnyt meille eväät. Ihan mielettömän hyvää kotitekoista omenamehua ja juustovoileipiä. Laila kertoi meille, että kun myrsky oli täällä niin yksi saksalainen seurue jäi mottiin juuri tähän mökkiin, useammaksikin päiväksi. Ja Laila tietenkin piti heistä huolta. Vei ruokaa, vettä ja kaikkea tarpeellista. Salaa mietin juustoleipää syödessä, että jos minä jään jonnekin joskus mottiin niin voisin oikein hyvin jäädä tänne! Laila pitäisi miusta kyllä huolta.

Ihania juustoeväsleipiä ja oman puun omenoista omatekemää mehua. Herkkua!

Laila näytti meille kuvia myrskyjen jäljiltä.

Kun leivät oli syöty, meidän oli aika jatkaa matkaa. Lähdimme Lailan kanssa pienelle metsäretkelle lähimaastoon. Sen verran mielenkiintoisia juttuja olin jo tässä vaiheessa kuullut, että olin ihan varma että tänään tapahtuu jotain jännittävää...

Nyt täällä on niin kaunista ja rauhallista. Myrskyjen jälkeen.

Satun saunakengät

Uimolan Savusauna

Kun Uimolan savusaunan omistaja Kari Pulkkinen kutsui minut ja Satun saunomaan ei tarvinnut montaa kertaa miettiä. Siitä on vuosia kun olen viimeksi käynyt savusaunassa. "Ehkä joskus kerran, ihan lapsena" sanoi Satu. Joten oltiin ehdottomasti innostuneita tästä elämysmahdollisuudesta!
Mikä olisi parempaa kuin rentoutua ihka aidossa savusaunassa.

Satulla oli hienot saunakengät. Omissa töppösissäni olin salaa aika kateellinen

Lähdettiin siis Uimolaan. Saunan isäntä oli meitä vastassa ja sauna oli jo lämmin. Savusaunan lämmittäminen vaatii aika paljon aikaa. Ja taitoa. Kari oli tuonut meille kahvit ja suussa sulavat kääretortut huvimajalle, jossa hän kertoi savusaunan historiasta ja toiminnasta. Ja siitä, että saunomiseen kuuluu ehdottomasti uiminen ja turvehoidot. No mikäs siinä,turvehoidot kuulostaa mitä ihanimmalta, mutta se uiminen...

Kari kertoi meille paljon hyviä tarinoita. Vakituisia saunojia käy Singaporesta asti.

Siis uimaan? Oikeesti? Eikä....nythän on talvi.

Kahvien jälkeen mentiin Satun kanssa saunaan. Sauna on tosi iso, sinne mahtuu monta saunojaa yhtäaikaa. Uimolan savusaunalla onkin yleiset saunavuorot kesäkeskiviikkoisin kello 17.00 alkaen.

Mielettömät löylyt! Täällä on ihanaa. Ja Kari puhui ihan totta, silmiä ei kirvele eikä täällä nokeennu.

Jos mennään tähän laiturille ja ollaan niinku menossa uimaan. Et esitetään et mennää, niin ota kuva jooko?

Satu! Sie menit oikeesti uimaan! Meidänhän piti vaan esittää..

Satu sanoi, että uimisesta tuli tosi hyvä olo. Vesi oli kylmää, mutta ihanaa. En tiedä, uskonko. Mutta en kyllä kokeile, sen verran arkajalka olen. Mielummin keskityn saunomiseen ja turvehoitoon, jonka Kari meille valmistaa.

Karin savusaunalla on myös turve- ja yrttihoitoja,  joita Kari meille valmisteli sillä aikaa kun saunottiin ja uitiin.

Jos laitetaan tällaset viikset ja parrat? Nythän on se Movember ja kaikkea...

Satu siul on vähän jotain tossa naamassa!

Ja olihan se pakko sitten kokeilla ihan koko vartaloon. Hauskaa mutaa!

Savusaunasta jäi ihan älyttömän hyvät muistot. Ja olo! Sauna ja turvehoidot teki ihmeitä keskellä työviikkoa. Kannattaa kokeilla.

Leijonaa mie metsästän

Ja oikeesti aion löytää sen täältä Lohelasta!

Kaikki varmaan muistavat Ruokolahden leijonan. Siitä on nyt jo 20 vuotta, ei kyllä uskoisi. Kun Jari Ainasjärvi kutsui meidät vierailemaan Lohelaan, hän kertoi meille Leijonapolusta. Aloin googlettamaan. Ensimmäinen havainto Ruokolahden leijonasta tehtiin 23.6.1992. Eli 20 vuotta sitten. Leijonan ikä villinä ja vapaana on keskimäärin 16-20 vuotta. Mutta tarhattuna se saattaa elää jopa 30 vuotiaaksi. Eli lyhyen laskutoimituksen jälkeen (huom. minun tekemän laskutoimituksen) leijona oikeasti saattaa vielä olla siellä! Jos se oli 20 vuotta sitten tosi nuori ja elänyt koko siihen astisen elämänsä vaikka tarhattuna, niin voi se olla vielä siellä. Mie menen katsomaan! Ja tietysti otan Satun mukaan.

Tätä reittiä kun mennään niin on kaikista parhaimmat mahdollisuudet löytää leijona.

 Leijonapolku on noin 1,5 kilometrin mittainen elämyksellinen luontopolku. Se alkaa ja päättyy Lohelaan. Ja on oikein oiva jaloittelumahdollisuus pitkien automatkojen aikana. Kahvit ja eväät saa tietysti Lohelasta.
Lapset ja koirat ovat varmasti vähintään yhtä innoissaan tästä pysähdyksestö kuin minä ja Satu.

Leijonapolku on merkattu selkeästi tassunjäljillä. Polulta ei siis voi eksyä.

Nämä liukkaat pöllit on kyllä vähän haastavat. Mutta kokeilen, jos sitten löytäisin sen leijonan.

Matkan varrella on erilaisia tehtäviä ja ratoja. Jotka mitä ilmeisimmin auttavat leijonan etsimisessä ja ovat aika mukavia pikkuetappeja. Kannattaa kuitenkin vähän varoa, ettei loukkaannu.

Köysitehtävä on vähän haastava..kyllähän täällä pysyy mutta kun pitäisi edetäkin..

Hei Satu! Täältä ylhäältä näkee vaikka kuinka pitkälle. Tuolla! Tuolla! Tuolla on jotain kellertävää, mee äkkiä katsomaan.

Saara tämä on kyllä jänis. Ei leijona. Mutta aika kiva jänis.

No nyt! Nyt löytyi leijonakin. Tämähän on kiltti ja aika rauhallinen yksilö.

Mie niin tiesin koko ajan että ei niistä jäljistä olisikaan voinut erehtyä! Leijonan jälki mikä leijonan jälki.

Erinomainen pysähdys. Tehtäviä ja kaikkea. Ja onneksi se leijonakin löytyi. Oon aina uskonut että se oli tosi juttu! Nyt on hyvä lähteä kotimatkalle kun on päässyt luontopolulla leijonan jäljille. Tassujen määrä jäi kuitenkin selvittämättä, ensi kerralla sitten!