Vuonohevostalli Rajavaellus
Olen lähdössä ratsastamaan. En oikein pystynyt nukkumaan
edellisenä yönä. Minua pelotti. Pelotti ihan oikeasti. Pidän eläimistä oikein
kovasti, kaikista eläimistä. Mökin lattianrajassa livistävä hiiri ei saa minussa
mitään reaktiota aikaan, korkeintaan komennan koirat jättämään sen rauhaan.
Mutta hevosia minä pelkään! Pelkään ihan oikeasti. Niillä on niin iso pääkin.
Voi itku. Mitähän tästä oikein tulee..
 |
| Tämä oli tallin ainoa pitkätukkainen ratsu. Muille leikataan pystytukka. Vähän niinkuin irokeesi. Se leikkaustyyli on viikinkien ajoilta. |
En oikein viitsinyt kertoa asiasta,
kun Vuonohevostalli Rajavaelluksen Niina Petäjämäki kutsui meidät käymään. En meinannut
kertoa Satullekaan. Kuka nyt hevosia pelkää. Kuitenkin heikkona hetkenä
menomatkalla
Vuonohevostalli Rajavaellukseen sanoin Satulle : ”Tiedätkö, kun mie ihan oikeasti pelkään hevosia
ihan hirveesti, niin miten mie nyt uskallan mennä sinne…” Yllätyksekseni selvisi,
että myös Satu pelkää hevosia. Ainakin yhtä paljon kun minä.
Ajettiin loppumatka vähän
hiljaisissa merkeissä ja saavuttiin Rajavaellukselle. Näin hevoset jo kaukaa. Siinä me sitten seisottiin ja odotettiin ihan hiljaa. Pian tallin yhteydessä olevasta pihapiiristä tuli iloinen ja
nauravainen Niina. Niinalle ei jäänyt hetkeksikään epäselväksi, miksi olimme
kauhusta kankeita. Mutta reippaalla ja iloisella otteellaan hän sai suurimman
pelon hetkessä kaikotettua. Selvästi näki miten hevoset luottavat Niinaan ja
miten Niina luottaa hevosiin. Molemmin puoleista arvostusta. Sitten suunnattiin
hevosten aitauksen luokse.
 |
| Täydellinen hevosetäisyys. Kyllä ne on kauniita. |
 |
| Oliver. Voisko se olla Savolainen? |
Kuitenkin vähän jännitti, kun Niina
kysyi tulenko harjaamaan Oliveria. Oliver on pikkuisen villi hassuttelija.
Epäröin vielä. Mutta kun minulle kerrottiin, että nämä hevoset ovat vähän kuin
kultaisianoutajia, niin otin harjan vastaan ja menin reippaasti Niinan perässä
Oliverin luokse. Aloitin harjaamisen varovasti ja rapsuttelin Oliveria
turvasta. Oliver kerjäsi minulta. Ihan kuin vanha kultainennoutajani
Venla! Mokomia herkkusuita. Rajavaelluksen hevosia ei kuitenkaan saa ruokkia.
Joten keskityin harjaamiseen.
 |
| Oliver ja minä. Jos olis vähän pidempi käsi, voisin kätevästi harjata aidan takaa. Äitiii! Mie näyttelen reipasta. |
 |
| Siis oikeesti. Niina ON taitava. Satukin on ihan tuossa viiden metrin päässä. Ja hymyilee. |
Satu katseli vieläkin vähän kauempaa,
kunnes uskaltautui itsekin harjaamaan Oliveria. Ihan uskomatonta miten Niina
sai molemmilta suurimmat pelot hetkessä pois. Vahva ammattitaito ja luottamus
eläimiin, se vakuutti meidät molemmat.
Asianmukainen pukeutuminen on Rajavaelluksella kaiken a ja o. Pitää olla säänmukaiset varusteet, lämpimästi päällä. Kenkien on hyvä olla kannalliset, jotta pysyvät paremmin jalustimissa. Ja hansikkaat, myös kesäisin. Tällä kertaa Satun kanssa ei oltu ihan asianmukaisissa varusteissa. Molemmilla alkoi olla vähän vilu, joten Niina vei meidät ratsastajien taukotilaan lämmittelemään. Niina kertoi meille Vuononhevosista ja vaelluksista lisää. Pakkasraja vaelluksille on -22, Vuonohevoset siis todella pitävät kylmästä ilmasta. Ne nukkuvatkin talvisin hangessa, tähtitaivaan alla. Varmasti näkemisen arvoista.
Vuonikset ovat pieniäsuuria pystytukkaisia hevosia, jotka varmajalkaisina ja rohkeina taitavat kaikenlaisessa maastossa. Kokonsa ja lempeän luonteensa puolesta ne ovat ihanteellisia ratsuja ihan kaikille.
Siksi kaikenlaiset ryhmät ikään, sukupuoleen ja hevoskokemukseen katsomatta ovat tervetulleita Rajavaellukselle, siis ihan kaikki. Tallilla on erilaisia paketteja, joista varmasti kaikki löytävät juuri itselleen sopivan ratsastusmuodon. Ja jos ei löydä, niin sellainen räätälöidään. Ja jos ei tohdi nousta hevosen selkään, on sekin ihan ok. Hevosista tulee niin hyvä mieli maastakin katsottuna.
 |
| Tunnelmalliseen ja lämpimään taukotilaan oli kiva päästä. Silminnähden tytöt ovat vähän jäässä. |
 |
| Keskittyneet vierailijat. Mitä jos kuitenkin mentäisiiin takaisin hevosten luokse? |
Kun oltiin hiukan lämmitelty ja kuultu hevosista ja retkistä lisää haluttiin takaisin hevosten luokse. Niina antoi minulle kypärän ja ohjasi minut Nakin luokse. Nakki on oikeasti Prinssi, mutta yleensä Prinssiä kutsutaan Nakiksi. Prinssi tai Nakki. Prinssinakki. Miten vain, se oli rakkautta ensisilmäyksellä! Nakki on aivan mieletön, kiltti ja suloinen. Sulatti heti minun sydämen ja hevoskammon rippeet.
 |
| Iiiik! Oon hevosen selässä! Voiko tää oikeesti olla totta? Ja kiipesin tänne ihan itse. | ! |
 |
| Satu kosketti ihan oikeesti hevosen turpaa! Hevosen selässä istuminen ei ole kyllä mitään siihen verrattuna! |
 |
| On täällä kyllä hienoa. Ihan mahtavia eläimiä nämä. Ja pois ei malttaisi mitenkään tulla. Tai mitenkäs täältä muuten tullaan pois? |
 |
| Voisinkohan ottaa Nakin mukaan? Kyllä se meille mahtuisi, ihan varmasti. |
Nakki, Oliver ja muut hevoset täytyi kuitenkin jättää tallille. Vähän harmitti, molempia. Minua ja hevosia. Oli kuitenkin sen verran hyvä ja antoisa kokemus, että on ehkä pakko lähteä ihan vaellukselle. Mielellään Nakin selässä. Kuten varmaan kuvista huomasitte, en oikeasti ihan vielä ratsastanut, mutta minun mittakaavassa tämä kokemus oli jo aivan huikea! Ja todistus siitä, että tältä tallilta löytyy aivan varmasti ihan jokaiselle juuri sopiva ja itseään miellyttävä palvelukokonaisuus!
 |
| Hei hei ihanat! Varmasti tulee vähän ikävä! Tänne on pakko palata. |
