lauantai 20. huhtikuuta 2013

Leenan ja Tuomon Glamour Camping

Glamour Camping kilpailun voittaja Leena ja hänen seuralaisensa Tuomo aloittivat tänään oman Glamour Campinginsa Imatralla. Hymy oli herkässä ja vähän taisi jännittääkin mitä kaikkea Glamour Camping sisältää. Ainakin hemmottelua, ulkoilua, hyvää ruokaa ja juomaa, ripaus luksusta... Ensi viikolla kerron teille lisää.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Imatran Hiisi

"Rakastan painia pyörteiden kanssa ja pelastella pikkukalojen pinteestä sekä tuoda ihmisille lahjoja. Lahjat voivat olla hyvin erilaisia ja välillä hankalasti tulkittavia. Tästä syystä olenkin saanut keppostelijan maineen, vaikka ikiaikainen mietiskelijähän minä pohjimmiltani olen. Kotini on Imatralla, Vuoksessa, tänne olen päättänyt jäädä. Parempaa paikkaa ei mielestäni ole. Olen ihastunut Imatraan ikihyviksi."  Näin sanoo Imatran Hiisi. Kun liikut Imatralla saattaa käydä niin, että törmäät ihan sattumalta tähän ihastuttavaan Hiisiin.

Maaseutupuoti Katariinan kahvitupa

Maaseutupuoti Katariinan kahvitupa palvelee teitä Ruokolahden Rasilassa. Maaseutupuodissa voi nauttia maittavan lounaan, herkutella kahvin ja Ruokolahdenleivoksen parissa tai tehdä hankintoja lähi- ja luomutuotteista.

Ruoka- ja pitopalvelu Elma

Ruoka- ja pitopalvelu Elma tunnetaan Imatralla myös nimellä Kotileipomo Elma. Elma omaa pitkät perinteet Imatralla jo 12 vuoden ajalta. Todella hyvää kotiruokaa ihanassa ympäristössä! Ja kotiin viemiseksi voi ostaa tuoreet leivät jas leivonnaiset. Ruoka- ja pitopalvelu Elman löydät Anjankuja yhdestä.

Hiitolanjoki

Hiitolanjoen voimalat ja maisemapolku on Etelä-Karjalan Virkistysaluesäätiön ylläpitämä paikka. Hiitolanjoki laskee Laatokkaan. Maisemat ovat mielettömiä ja maisemapolun kiertäminen onnistuu vaikka jaloitteluna pitkällä ajomatkalla. Maisemapolun varrelta löytyy nuotiokatos, jossa kelpaa syödä eväät!

Ravintola Buttenhoff

Ravintola Buttenhoff on toiminut Imatrankoskella jo vuodesta 1936. Ainutlaatuinen ja tunnelmallinen paikka. Ja ruoka on ihan taivaallisen hyvää. Palvelu ehkä vielä parempaa, jos vain mahdollista. Tänne kannattaa tulla kauempaakin!

Käsityöliike Käskassara

Käsityöliike Käskassara toimii ihan Imatrankosken tuntumassa. Paikallisia ja laadukkaita käsitöitä löytyy Jukankatu kolmesta. Pieni ja idyllinen puoti ainutlaatuisine tuotteineen!

Lohela

Lohela on taukopaikka Valtatie 6:n varrella Ruokolahdella. Maankuuluja lohileipiä, koiraparkki, käsitöitä ja muita paikallisia tuotteita, sauna ja lämmitetty avanto. Jopa Ruokolahden leijonan voi löytää Leijonapolulta. Voisiko parempaa pysähdyspaikkaa ollakaan?

T:mi Huikko Ossi Rainer

T:mi Huikko Ossi Rainer on tilausliikenne yritys. Ossilla on vuosien kokemus matkoista Suomessa, Ruotsissa ja Baltiassa. Ensi kesänä taitaa kuitenkin olla uudet tuulet ja elämysmatkoja tehdään myös tällä Kuutti-paatilla. Hienoihin saariin ja Saimaan vesille, mikäs sen parempaa!

Patalaiskan lomamökit

Patalaiskan lomamökit sijaitsevat Pohja-Lankilassa. Keskellä hienoa ja ainutlaatuista luontoa. Nämä lomamökit obvat täysin varusteltuja ja tarjoavat luksusta keskellä luontoa. Patalaiskan lomamökkien tavoite onkin tarjota laadukkaat vuokramökit: luksusta, luonnonrauhaa ja lepoa!

Kaljusen lomamökit

Kaljusen lomamökit sijaitsevat keskellä erämaata Laikossa. Sinne ei kauan autolla Imatralta mene, mutta on oikeasti ihan keskellä luontoa. Ainutlaatuista ja vaikuttavaa luontoa. Ja sen elämää ja eläimiä. Voi rauhoittua ja unohtaa kaupungin menot. Oikeaa luonnon rauhaa tarjolla Laikossa!

Imatran Valtionhotelli

Imatran Valtionhotelli sijaitsee Imatrankoskella. Historiallisesti arvokkaassa kohteessa voi yöpyä Linnahotellin ylellisissä huoneissa. Syödä illallista Linnasali-ravintolassa ja nauttia hemmotteluista ja kylvyistä spa-osastolla.

Saimaa Adventures

Saimaa Adventures tarjoaa elämyksiä ja aktiviteetteja Imatran seudulla. Vauhdin hurmaa ja vastapainoksi vaikka rentouttavaa kelluntaa hyisevässä Vuoksessa.

Uimolan savusauna

Kari Pulkkisen Uimolan savusauna tarjoaa elämykselliset löylyt. Kesäisin saunalla on yleisiä saunavuoroja. Lisäksi sauna lämpiää tilauksesta. Ihan rannassa ja luonnon keskellä voi nauttia lempeistä löylyistä. Ja silmiä ei ihan oikeasti kirvele yhtään!

Matintalon tila

Matintalon tila on Miettilässä. Luomutila jossa kasvatetaan Ylämaankarjaa. Oikein hienoja eläimiä. Kauniita ja lempeitä. Tilan puoti on avoinna lauantaisin ja tilauksesta. Todellista lähiruokaa ja hyvän elämän eläneistä eläimistä!

Harjulan talli

Harjulan talli sijaitsee Imatralla Teppanalassa. Harjulan talli sijaitsee harjulla, nimensä mukaisesti. Tältä tallilta löytyy ihan varmasti kaikille jotakin. On mahdollista lähteä maastoon ja nauttia vauhdin huumasta. Kiipeillä vähän haastavassa maastossa tai rentoutua rauhallisessa menossa metsäpoluilla. Uljaita ja kilttejä ratsuja nämä!

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Vuonohevostalli Rajavaellus


Vuonohevostalli Rajavaellus sijaitsee Imatran Näträmälän kylässä. Vuonohevostalli Rajavaelluksella pääset nauttimaan eripituisista ratsastusretkistä Norjanvuonohevosilla. Norjanvuonohevoset ovat lempeitä ja pienehköjä ratsuja, jotka sopivat niin aloittelijalle kuin kokeneemmallekin ratsastajalle.

Vuonohevostallilla toteutetaan retket asiakaslähtöisesti asiakkaan toiveiden mukaan. Mukana on aina asiantuntevat ja osaavat retken vetäjät. Tätä kannattaa kokeilla, ihan jokaisen!

Vuoksen kalastuspuisto


Vuoksen varrella Varpasaaressa sijaitsee Vuoksen Kalastuspuisto. Kalastuspuisto on koko perheen elämyksellinen virkistysalue. Kalastuspuistosta saa ostettua asianmukaiset kalastusluvat ja on mahdollista vuokrata välineitä ja saada opastusta kalastukseen. Kaikki siis saman katon alta. Lisäksi Kalastuspuistossa palvelee Ravintola Wanha Virveli, josta saa aina tuoreita ja maukkaita kalaruokia.

Saunatiloja voi vuokrata illanistujaisiin ja leirintäalueella voi nauttia luonnosta täysin siemauksin ihan lähellä Imatran keskustaa.

Vuoksen Kalastuspuiston tuntumassa sijaitsevaa Karjalaista kotitaloa Hiljan pihaa ei sovi unohtaa. Joulun aikaan siellä on joulumaa ja kesäisin kotieläinpuisto.

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Glamour Camping kilpailun voittajat

Glamour Camping -kilpailun voittaja on vihdoin selvinnyt. Glamour Campingin voitti Leena kommentillaan:

"Hakemukseni superglamourcamppaajaksi

Jos olisin lumiakka, sulaisin rakkaani syleilyyn, mutta silti ottaisin riskin.

Jos olisin koiranpentu, kasvaisin isoksi enkä ehkä enää pääsisi raakkaani vuoteseen.
Jos olisin maailmanmatkaaja, pelkäisinkö kokeneeni jo kaiken? En, sillä suuret kokemukset ovat lähempänä kuin uskommekaan. Suuria kokemuksia ei tarvitse lähteä etsimään valtamerien takaa, ei aavikoiden reunoilta eikä toisilta planeetoilta. Suuret kokemukset löytyvät sieltä, missä sydän lepää ja missä luonto näyttää kauneutensa koko kirjon.

En ole lumiakka, en koiranpentu, enkä oikeastaan maailmanmatkaajakaan. Sydämeni sanoo, että jotain suurta on kokematta vielä niin rakkaudessa kuin matkailussakin: olisiko se superglamourcamp Imatralla? Annataisitteko minun ottaa siitä selvää?


T. Leena"


 Leenalle laitetaan tarkempia tietoja sählöpostitse. 
Onnea Leena!

Koska valinta oli erittäin vaikea. Ja hyviä vastauksia tuli todella paljon. Päätimme tarjota myös kaksi vähän pienempää palkintoa. Kuohuviinit Imatran Valtionhotellissa.

Kuohuviinit Imatran Valtionhotellissa voitti Liisa. 
Kommentillaan:

"Minä viettäisin hyvän ystäväni kanssa glamour campingin keväällä. Siihen kuuluisi kalstusta vuoksella esim uistelua. Lohisaalis loimutettaisiin ulkosalla nuotion äärellä herkullisten lisukkeiden ja kuohujuoman kera. Ja nokipannukahvia jälkkäriksi. patikointia ympäröivissä maisemissa. kellunta Vuoksessa olis myös kivaa. Ilman muuta lomaan kuuluisi myös nautiskelua spa-osastolla saunoissa, porealtaassa ja nautinnolliset hoidot päälle. kynttiläillallinen Valtionhotellissa ja makea unet sviitissä ja aamiainen huoneeseen tarjoiltuna. Butterin lounas olisi herkullinen ulkoilun lomassa." - Liisa

Liisalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti sähköpostitse. Onnea Liisa!

Kuohuviinit Imatran Valtionhotellissa voitti Eveliina. 
Kommentillaan:

"Glamour Camping kuulostaa kivalta yhdistelmältä rentoa rosoisuutta ja fiinimpää fiilistelyä. Voisin itse olla melko hyvä glamourcamppaaja, koska olen oikein hyvä nukkumaan teltassa ja etsiytymään sieltä vaikkapa hotelliaamupalalle tai konserttiin, tai hotellista ladulle hiihtämään ja makkaranpaistoon metsään. Ei tarvi olla liian savunhavuinen metsäläinen muttei toisaalta tyytyä pelkkään kaupunkilomailuun. Kiva että joku on keksinyt tälle nimen. Onnea projektiin! :)" -Eveliina
 
Eveliinalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti sähköpostitse. Onnea Eveliina!

Onnea Leena, Liisa ja Eveliina!

tiistai 26. helmikuuta 2013

Glamour Camping- kilpailu

Glamour Camping- kilpailu on nyt päättynyt. Vastauksia, erittäin hyviä sellaisia on tullut aika lailla. Nyt meidän tehtävänä on käydä kommentit ja tarinat tarkkaan läpi. Hienoja ideoita, toiveita ja tarinoita. Ja yksi onnellinen pääsee yhden ystävänsä kanssa Glamour Camppaamaan Imatran seudulle. Kuka? - Se selviää viikon 10 aikana.